Täällä ollaan vieläkin, vaikka viimeisestä päivityksestä on kulunut jo tovi. Mä sain vihdoinkin itseäni niskasta kiinni ja uskaltauduin lääkäriin. Mähän pelkään kuollakseni lääkäreitä, mut ajattelin, et tää on mun viimeinen toivo, muuten mä oikeasti joudun valitsemaan viimeisen tien. Ja sitäpaitsi... Pitäähän mun käydä hakemassa ne tabut, jos aion lopettaa tän elämän ja kärsimyksen.

Mä menin psykiatrin luo. Kävi tuuri, se usko mua heti kerrasta ja tuntui ymmärtävän, et mua ahdistaa ja masentaa, vaikkei mulla ole mitään traumoja ja kaikki on niin pirun hyvin. Tekee vaan mieli tappaa itseni. Mä tein muutamat masennustestit siellä ja selvis sitten sekin, että masennustahan tämä on. Suostuin heti aloittamaan masennuslääkekuurin, vaikka kuulemma harvat uskaltaa heti aloittaa. Mut mä olin oikeesti pohjalla! Se oli joko tai tilanne. Jos tääkään ei auta, niin mulla ei olis mitään mahdollisuutta selvitä hengissä. Ja mähän oikeesti halusin elää normaalia elämää, nähdä vielä kiikkustuolissakin mun ihanan miehen hymyn.

Se eka tapaaminen loi jo vähän valoa ja toivoa mun elämään. Mä puristin reseptia kädessäkin kuin siinä olis mun tulevaisuus ja niinhän se vähän olikin. Jännitti mennä hakemaan niitä apteekista, aatteleekohan se apteekintäti, on toi on ihan hullu? Mut se otti asian ihan ammattimaisesti, eikä mua sitten hävettänytkään. Mut kenelläkään muulle en kertonu, et syön "hullun lääkkeitä" kuin mun miehelle. Sille mä kerron kaiken. Lääkkeet toi jotenki helpotuksenki, mä saan oikeesti nyt olla sekopää, onhan mulla siihen lääkärin määräämät lääkkeetki. Mä oon virallisesti hullu, se tieto tuntui jotenki tosi hauskalle. PItkästä aikaa joku asia oikeesti vähän naurattikin.

Eka napin jälkeen tuli tosi paha olo. Jouduin mennä hetkeksi lepäilemään, etten olis alkanut laattailemaan. Mut se olo helpottui aika nopeesti. Pari päivää olo oli kuin oikeesti jossain aineissa. En uskaltautunut rattiin ollenkaan, sen verran outo olo tuli. Ajatus ei kulkenut ollenkaan, en pystynyt millään laskemaan yksinkertaisia laskuja tai muutenkaan ajattelemaan selvästi. Ja mä piristyin heti. Eka viikolla nukuin tosi vähän, eikä mua väsyttänyt ollenkaan! Ihmeellinen tunne.